26. elokuuta 2014

Today

Herätykseen aikaa 2 tuntia. Lentokoneen nousuun 5 tuntia 10 minuuttia. Ei jännitä, tuntuu vaan siltä että oon valmis lähtemään. Kaverit ja tutut on hyvästelty, enkä vieläkään ymmärrä etten tuu näkemään kavereita tai perhettä ennen kuin vasta ens kesänä. Kaikki asiat on vihdoin ja viimein hoidettu, ja tuntuu helpottavalta, että kerkesin sittenkin hoitaa (lähes) kaiken mitä olin suunnitellut. Pientä lähtöstressiä oli viimesinä viikkoina eikä tekeminen ainakaan loppunu kesken, mutta selvisin kaikesta ajallaan! Matkalaukut on pakattu, eikä kilojakaan kertynyt liikaa, joten on sit shoppailuvaraa New Yorkissa. Fazerin sinistä ja salmiakkia on messissä, samoin ruisleipää löytyy, joten eiköhän näillä eväillä pärjätä ainakin jonkin aikaa! See you soon America!




4. elokuuta 2014

The first one

Moikka! Olen 18-vuotias tyttö Itä-Suomesta lähdössä toteuttamaan unelmaani vaihto-oppilaana Atlantin toiselle puolelle. Suuntana toimii USA ja osavaltiona Michigan. Sijoitustiedot sain jo maaliskuussa ja seuraavat kymmenen kuukautta tulenkin viettämään pienessä kylässä Prescottissa. Host-perheeseeni kuuluu isä, äiti ja saksalainen vaihto-oppilas sekä koira. Koulua tulen käymään noin 300 oppilaan koulussa Whittemore Prescott Area High Schoolissa.

Vaihto-oppilaaksi olen halunnut niin kauan kuin muistan, enkä edes tiedä, mistä ajatus on
alunperin syntynyt. Jenkkiläinen high school, school spirit, amerikkalaiset juhlapyhät ja koko kulttuuri ovat aina kiehtoneet ja vihdoin pääsen kokemaan sen kaiken ihan itse! Tietysti myös englannin puhuminen ja kielitaidon paraneminen sekä ystävät eripuolilta maailmaa ovat vaihtovuoden isoja plussia.


Rakastan urheilua, ja tällä hetkellä käyn salilla neljä kertaa viikossa ja pelaan tennistä. Olen harrastanut urheilua ihan pienestä asti ja lajeina ovat toimineet yleisurheilu, teline- ja näytösvoimistelu sekä jalkapallo. Odotankin innolla jenkkikoulujen lajivalikoimaa ja toiveissa olisi päästä kokeilemaan ainakin cross countrya, cheerleandingia ja pitkästä aikaa yleisurheilua. Lukiota olen käynyt kaksi vuotta eli Suomessa odottaa enää abivuosi vaihdon jälkeen.


Enää 22 päivää, että nousen lentokoneeseen ja jätän Suomen ja kaiken tutun melkein vuodeksi. Lähes kaikki käytännön asiat on hoidettu ja enää tarvitsee vain ostaa tuliaiset ja pakata laukut, jotta olen valmis suuntaamaan maailmalle!